11.12.2017

Osallistuin Me-säätiön tilaisuuteen 5.12.2017, jossa keskusteltiin lasten ja nuorten harrastamisesta

Me-säätiön kokoushuoneen seinästä kuva
Me-säätiön kokoushuoneen seinällä me. logo
Kiitos eräälle avoimen tiedon aktiiville, jonka ansiosta sain kutsun Me-säätiön tiloissa 5.12.2017 järjestettyyn tilaisuuteen missä keskusteltiin lasten ja nuorten harrastamisesta. Otin töistä jopa saldovapaata tilaisuutta varten, jotta pääsen kuuntelemaan muiden lasten ja nuorten liikkumista/harrastamista edistävien toimijoiden näkemyksiä. Olkoon tämä osoituksena, että olen tosissani tämän asian edistämisessä. Tilaisuus kesti kaksi tuntia ja siinä ajassa esitettiin paljon erilaisia näkemyksiä lasten ja nuorten harrastamiseen/liikkumiseen liittyen.

Tilaisuuden parasta antia oli päätös, että avoimen tapahtumatiedon palvelun ja avoimien rajapintojen kehittämiseksi perustetaan vapaamuotoinen työryhmä. Toivottavasti kyseisen työryhmän työhön voi osallistua kuka tahansa myös netin kautta. Toinen vapaamuotoinen työryhmä kehittää koulujen yhteyteen rakennettavaa harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa.

Tästä tulee hieno juttu ja kyllä kannatti osallistua tilaisuuteen. Nyt vaan puheista tekoihin!
-Marko

24.11.2017

Opiskelijoille lopputöiden aiheita

Olen kerännyt ideaan liittyviä lopputöiden aiheita Google Docs palvelun dokumenttiin. Alla dokumentti upotettuna (embed).



Pääset ehdottamaan ja kommentoimaan aiheita tästä linkistä

-Marko Suvila

23.11.2017

Pilottisuunnitelma kommentoitavissa

Hahmottelin pilottisuunnitelmaa Google Docs palvelun dokumenttiin. Alla dokumentti upotettuna (embed).



Voit kommentoida pilottisuunnitelmaa tästä linkistä
Vielä ei ole löytynyt muita kiinnostuneita pilottiin kuin minä.
-Marko Suvila

20.11.2017

Idealle kehitettävä nettipalvelu tarkasteltuna Lapsen oikeuksien näkökulmasta

Poimin Unicefin Lapsen oikeuksien sopimus lyhennettynä -sivulta kohtia (kursivoitu), jotka mielestäni sopivat idealle kehitettävään nettipalveluun. Kohdan alla oma ajatukseni siihen liittyen.

1. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

Lapset voivat olla tasavertaisia palvelun käyttäjiä. Ikärajoista ja käyttöehdoista linjaa käyttäjäyhteisö.

2. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi. 

Palvelu on suunniteltu kaikille!

16. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, kotirauhaan ja kirjesalaisuuteen. Hänen kunniaansa tai mainettaan ei saa halventaa. 

Palvelun käyttäjäyhteisön yhteisöllisesti linjaamat käyttöehdot takaavat yksityisyyden. Käyttäjäyhteisö myös pitää huolta, ettei käyttöehdot pääse muuttumaan yksipuolisesti epäedulliseksi käyttäjiä kohtaan.

23. Vammaisen lapsen erityistarpeet tulee huomioida ja hänen tulee saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä. 

Palvelun suunnittelussa huomioidaan myös vammaisten lasten erityistarpeet.

31. Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään. 

Palvelun avulla lapsella on mahdollisuus leikkiä samasta asiasta kiinnostuneiden kanssa oman kiinnostuksen mukaan.

- Marko Suvila

9.11.2017

Lue, miten Toni innostui ideastani



Tapasin opiskelukaverini Toni Hämäläisen ja keskustelimme lasten ja nuorten liikunnan edistämisestä. Lue alta miten hän innostui ideastani!

Kerro hieman alkuun kuka olet ja mitä teet?

- Olen Toni Hämäläinen, 35v myyntipäällikkö Helsingistä. Harrastan itsepuolustusta ja kaikki liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvä on myös lähellä sydäntäni.

- Päivätyöni on toisinaan aika epäsäännöllistä ja matkapäiviä tulee paljon. Yritän kuitenkin järjestää työni mahdollisuuksien mukaan niin, että pääsen osallistumaan treeneihin. Liikunta monessa muodossaan on ollut mielestäni aina kivaa ja edelleenkin huomaan meneväni treeneihin nauttimaan liikunnan tuomasta ilosta ja pitämään hauskaa yhdessä kavereiden kanssa. Lapsuuden kokemuksilla ja liikunnasta saadulla hyvällä ololla on pitkälle kantava vaikutus.

Mikä sai sinut innostumaan ideastani?

- Minusta oli hieno ajatus, että voisimme saada lapset ja nuoret liikkumaan enemmän. Kun muistelen lapsuuttani, mieleen tulee ensimmäisenä ne hetket, kun intoa täynnä pelasimme erilaisia pallopelejä ja leikimme erilaisia leikkejä. Olimme hyvin onnekkaita, kun kaverini isä piti meille säännöllisesti liikuntatuokioita. Kokoonnuimme pelaamaan erilaisia pelejä, usein jalkapalloa, koripalloa tai pesäpalloa, ja hän toimi tuomarina ja organisoi tapahtuman. Kaverini isä teki kaiken vapaaehtoisesti ja sai mukaan sellaisiakin lapsia, jotka eivät muuten ehkä olisivat lähteneet pelaamaan tai eivät olisi uskaltaneet tulla mukaan. Lapsilla ja nuorilla on edelleen tänä päivänäkin tuo sama into pelata ja leikkiä, kuin mikä meillä oli, nykyään vain valitettavan usein voiton liikunnasta vie tietokoneet, konsolipelit ja kännykät. Haluan omalla panoksellani edistää lasten ja nuorten liikkumista ja hyvinvointia ja tuoda heille sitä samaa iloa, mitä itse sain nuoruudessani kokea.

Kiinnostaisiko sinua pitää liikuntatuokioita vapaaehtoisena?

- Tykkään itse treeneissä opettaa muita ja pitää kuntotreenejä. Minua kiinnostaa kovasti, että saisimme lapset ja nuoret innostumaan enemmän liikunnasta eli kyllä, haluan olla vapaaehtoisena mukana.

 - Meitä innokkaita vapaaehtoisia aikuisia olisi varmasti muitakin, meillä vain ei ole verkostoa ja välinettä, millä yhdistää aikuisten halu aktivoida lapsia ja nuoria liikkumaan yhdessä. Kiire, epäsäännöllisyys ja elämän hektisyys tuo aina omat haasteet, mutta uskon kaiken olevan ratkaistavissa yhteisvoimin ja nykyaikaisten välineiden avulla. Markon idea on aivan huikea, haastan samantien muutkin mukaan tähän!

Mitä ehdotat seuraavaksi toimenpiteeksi lasten ja nuorten aktivoimiseksi liikkumaan yhdessä?

- Kerätään me aikuiset vapaaehtoisten liikuntatuokioiden vetäjien verkosto edistämään lasten ja nuorten liikkumista ja hyvinvointia. Apuna voimme käyttää teknologiaa, joka mahdollistaa liikuntatuokioiden pitämisen silloin, kun se itselle sopii. Tätä ei tehdä pakosta eikä rahasta, vaan puhtaasti halusta. Kuvitelkaa hetkiä omasta nuoruudestanne ja pihapeleistä, eikö olisi mahtavaa, että tässä kaiken kiireen keskellä pysähtyisimme tekemään hyviä tekoja ja tuomaan samaa iloa muille kuin mitä itse olemme kokeneet. Mitä isompi verkosto meillä on, sen paremmat puitteet voimme tarjota.

- Katsokaapa vielä tämä: Ensin yksi aloittaa - ja kohta kaikki haluavat mukaan.


- Kuka haluaa tulla mukaan? Olen jo nostanut käteni, kuka on seuraava? :)

 ---
-Marko Suvila

30.10.2017

WAU ry on kiinnostunut ideasta

Tiedustelin WAU ry:n kiinnostusta idean edistämisestä. Sain seuraavanlaisen vastauksen kyseisen yhdistyksen toiminnanjohtajalta Rami Luomanpäältä tiedusteluuni:

“WAU ry on kiinnostunut kaikista toimenpiteistä, joilla voidaan edistää lasten ja nuorten aktiivisuutta ja fyysistä sekä henkistä hyvinvointia. Tässä hankkeessa meitä erityisesti kiinnostaa avoimuus, maksuttomuus ja yhdenvertaisuus, jotka ovat myös meidän toimintamme arvoja.“

Mikä WAU ry tekee?

"WAU ry on vuonna 2009 perustettu voittoa tavoittelematon kotimainen hyvinvointijärjestö, joka edistää lasten ja nuorten terveyttä sekä sosiaalista hyvinvointia.

WAU ry järjestää matalan kynnyksen liikunnallista toimintaa lasten ja nuorten lähtökohdat huomioiden. Liikutamme viikoittain noin 10 000 lasta."
(lainattu nettisivuilta 17.10.2017)

Sain lisää tsemppiä vastauksesta

WAU ry:n vastaus on mahtava tieto! Uskoni ideaan kasvoi merkittävästi, kun WAU ry:n kaltainen toimija on mukana idean edistämisessä.

- Marko Suvila